Ajankohtaista

Latinalainen Amerikka ja pakolaiset kohtasivat Maailma kylässä -festivaaleilla

Maailma kylässä -festivaalia vietettiin Helsingissä koleassa säässä 78 000 ennätyskävijän voimin. Fida Secondhand -myymälät osallistuivat myymäläteltalla. Valokuvaaja Meeri Koutaniemen ottamat kuvat olivat osa Järjestö100- näyttelyä.

Myös Fida osallistuu kansalaisjärjestöjen saavutuksista kertovaan näyttelyyn Suomen itsenäisyyden sadantena juhlavuotena. Kaikki kuvat ovat esillä Järjestö100-nettisivulla.

–Neuleet ovat menneet kaupaksi kylmyyden vuoksi ja lisääkin niitä piti jo hakea, kertoi Fida Secondhand -myymälöiden markkinointipäällikkö Helca Larinkoski lauantai-iltapäivällä.

Myös jutun kirjoittaja oli aamulla lähtenyt kiireessä liikenteeseen ilman pitkähihaista. Myyntihenkareista löytyi kuitenkin isoja huiveja, joista valikoitui lämmittämään kaksikerroksinen paisley-kuvioitu kaunistus.

Hintalapuissamme oli kolme aktiivisen tytön ja naisen tarinaa Vietnamista, Tansaniasta ja Laosista. Toisaalla lämmikettä olisi voinut hankkia myös uuden alpakanvillaisen puseron muodossa.


Ruusuhillo ja sienten kotikasvatus hurmaavat

Nautin kupposen kahvia ja sienitaskun, sihiksen, helsinkiläisen ruokasienten kotikasvatuspakkauksia myyvän firman pisteellä. Osterivinokasta voisi nyt kasvattaa kierrätysmuovisissa astioissa.

Kotimainen mehiläistarhaaja myi hunajaa ja vadelmahilloa, jonka purkkiin oli sekoitettu sata ruusun terälehteä tuomaan aitoa pikanttia ruusuaromia. Huh, mikä juhlahillo. Hän kertoi mehiläisiä surmaavan loispistiäisen torjunnan olevan tarhaajien aktiivisuuden varassa koko maassa.

Kansallisteatterin takana näytti olevan lapsille iso Timbuktu-puuhapuisto. Olisiko siellä telmiessä tai tanssiessa tullut lämmin?

Kirkon Ulkomaanapu julkisti hiljan hienon idean hävikkiruokaa myyvästä kaupasta, johon on otettu mallia sen sisarjärjestöltä Tanskasta. Festivaaleilla myytiin myös virtuaaliosakkeita kaupan perustamiseen.

 

Turvallisuudesta huolehdittiin

Poliisipartio ja -auto kiertelivät paikan päällä. Ohjelmassa oli myös keskustelu sisäisen turvallisuuden varmistamisesta Suomessa ja kansanedustajat vastasivat kysymyksiin eduskunnan pisteellä. Olo olikin jo riittävän turvallinen.

Istahdimme tuttavan kanssa samaan Reilun kaupan  kahvipöytään kansalaisaktivismi-keskusteluun osallistuneen eurokansanedustajan kanssa. Ruotsalainen timba-musiikkia (kuubalaisesta salsasta kehittynyt) soittava Calle Real -yhtye yritti taustalla saada kylmästä hytkyviä kaupunkilaisia tanssimaan.

Tarjolla olisi ollut myös pakattua Kirkkokahvia ja etiopialaista pienpaahtimokahvia. Churroja, tikkumunkkejakin, myytiin espanjankielisestä maailmasta. Yhdessä pisteessä keskusteltiin uskontojen välisestä yhteiselosta ja asema-aukiolla joku ojensi minulle tantra- ja joogatapahtuman mainoksen.


Erityismaista ei aina puhuta julkisuudessa

Kerroin eläkkeellä olevalle järjestötyöntekijälle, että kerran kuskatessani kotimaassa kansainvälistä vierasta, joka oli terroristijärjestön ”mustalla listalla”, päätin jo varalta kurkistaa autonkin alle vierasesineiden varalta.

Fidakin työskentelee esimerkiksi Afganistanissa, jossa on edelleen siepattuna yksi suomalainen järjestötyöntekijä.

Seuralaiseni mukaan humanitaarisen avun työskentely on sikäli muuttunut vuosien varrella, että nykyisin sitä voi opiskella omana alanaan myös Suomessa. Samalla osaamistaso on noussut.


Trumpin kriitikko juuttui lentokenttäruuhkaan

Yksi musiikkipääesiintyjistä, Helsingin Savoy-teatterissa kerran aikaisemmin konsertoinut Yhdysvalloissa Latin Grammy Awards -palkittu Gaby Moreno, jumiutui lopulta Lontoon Heathrow-kentän ruuhkiin.

Dokumenttielokuvat olivat festarien uutuus.  Niitä oli myös jouduttu karsimaan ehdokkaista. Yksi dokumentti tuli hyvinkin lähelle suomalaisia Meksikossa surmatun ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkolan lähiomaisten jakaessa taistelunsa poikansa kuoleman selvittämiseksi osana alkuperäisväestön kohtaloa.

Fida on tuottanut Etelä-Amerikasta Lähetyspysäkki-dokumenttisarjan. Se on edelleen katsottavissa Fidan Youtube-kanavalla ja summaa hyvin työtämme maanosassa.

Pakolaisteemaan en tällä kertaa ehtinyt perehtyä. Turvapaikanhakijat ovat kuitenkin halunneet auttaa järjestöämme myös Fida myymälöissä; riuskat miehet ovat kantaneet hyllyjä ja hapuilleet suomen kieltä. Näin hekin ovat antaneet panoksensa kehittyvien maiden auttamiseen.

Seuraavien vuosien Maailma kylässä -festivaaliteemoissa on luvassa Afrikka ja Aasia. Fidan työ jatkuu näissä maanosissa, kun Latinalaisen Amerikan olemme jo kehitysyhteistyössä jättäneet moninkertaistumaan osaavien paikallisten kumppaniemme käsiin.

Kävitkö sinä festivaaleilla?

Kuvat: Fidan arkisto 2017

Teksti: Päivi Simi-Kim

Kirjoittaja on kehitysyhteistyötiedottaja.